Palomiehet kertovat: messuilla kiinnostavat pelastussukellus, uudet pelastustekniikat sekä työn turvallisuus
Uutiset 05.09.2018
Turvallisuus-messuilla esitellään monipuolisesti palo- ja pelastusalan ammattilaisille uusia toimintamalleja ja pelastamistapoja. Alan asiantuntijat kouluttavat ja opastavat ammattilaisille erikoistaitoja sekä esittelevät paitsi alan uusimpia laitteita, työvaatteita ja varusteita sekä työkaluja myös kertovat työturvallisuudesta ja -hyvinvoinnista.
Kysyimme Satakunnan pelastuslaitoksen palomiehiltä, mikä saa heidät lähtemään messuille. Näin he vastasivat:
− Meitä kiinnostaa erityisesti omiin erikoisosaamisalueisiin, vesisukellukseen, köysipelastamiseen ja tieliikennepelastamiseen, liittyvä kalusto ja uudet pelastustekniikat. Pelastussukeltaminen vaatii jatkuvaa harjoittelemista sekä uusimmista laitteista ja varusteista on hyvä olla perillä, kertovat Kanta-Porin paloaseman 1-vuoron palomiehet ja pelastussukeltajat.
− Messuilla järjestettävä Road Rescue -koulutus kiinnostaa. Ajoneuvokanta muuttuu hybridien ja sähköautojen myötä ja se vaikuttaa myös pelastustehtäviin. Lisäksi aion tutustua uusiin työvaatteisiin, kuten kevytsammutusasuihin. Myös työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen liittyvät asiat kiinnostavat, koska erityisesti sukeltamisessa hyvä fyysinen kunto on kaiken tekemisen perusta ja siitä täytyy huolehtia, sanoo Rauman paloaseman paloesimies ja pelastussukeltaja Tero Tommila.
− Haluan tietää lisää siitä, miten palomiehen työturvallisuutta voidaan parantaa erilaisten laitteiden, varusteiden, työkalujen ja toimintatapojen avulla. Hälytystehtävien lisäksi tarkoitan myös normaalia asemapalvelua, esimerkiksi puhdaspaloasema-toimintatapaa tai työvuoron aloitusta vaikka pienellä jumppatuokiolla. Muun muassa sukellustehtävien korkean riskin takia säännöllinen harjoittelu ja hyvä fyysinen ja psyykkinen terveys on välttämätöntä, toteaa Rauman paloaseman palomies ja pelastussukeltaja Jarno Heinilä.
Turvallisuus-messuilla on kymmeniä palo- ja pelastusalan toimijoita, joiden asiantuntijat kertovat ja neuvovat työturvallisuuteen ja -varusteisiin liittyvissä kysymyksissä. Muun muassa Ursuk Oy (E 100) esittelee messuilla uutuustuotteitaan, kuten sukellus- ja pintapelastustehtäviin liittyviä kuivapukuja, vaatteita ja tarvikkeita sekä palopukuja ja ensihoidon työvaatteita.
Tutustu messujen ohjelmaan ja näytteilleasettajiin – Rekisteröidy kävijäksi!
Kuva: Ursuk Oy