Finla Työterveys toimii seminaarikumppanina EuroSafety- messuilla 2026. Yritys haluaa olla aktiivisesti mukana rakentamassa terveempää ja kestävämpää työelämää Suomessa.
- Tunnemme työn ja sen tekijät, ja kehitämme palveluitamme jatkuvasti vastaamaan muuttuvan työelämän tarpeisiin. EuroSafety -työturvallisuus- ja työhyvinvointimessut tarjoavat meille luontevan kohtaamispaikan yrityspäättäjien, HR-ammattilaisten sekä työterveydestä kiinnostuneiden toimijoiden kanssa, sanoo Finlan asiakkuuksia ja palveluiden kehitystä johtava Riikka Matilainen.
Matilaisen mukaan Finla panostaa ennakoivaan työkyvyn johtamiseen, sujuvaan hoitoon ohjaukseen sekä moniammatilliseen yhteistyöhön.
- Laadukkaan kohtaamisen takaa muun muassa se, että ajanvarauksessamme työskentelevät ovat kaikki terveydenhuollon ammattilaisia, mikä varmistaa oikea-aikaisen ja tarkoituksenmukaisen hoitoon ohjauksen ilman tarpeettomia käyntejä tai tutkimuksia. Näin säästetään sekä asiakkaiden aikaa että kustannuksia – kuitenkaan tinkimättä laadusta, Matilainen linjaa.
Finlan missiona on turvata työntekijöiden työ- ja toimintakyky koko työuran ajan ja tukea hyvinvointia myös työelämän jälkeen.
- Haluamme vahvistaa ajattelua, jossa työterveyden rooli on ennen kaikkea ennakoiva ja kumppanuuteen perustuva. Työn ei tulisi heikentää kenenkään hyvinvointia – päinvastoin, hyvin johdettu työkyky tukee sekä yksilön että organisaation menestystä, Matilainen kiteyttää.
- Odotamme kumppanuudelta ennen kaikkea mahdollisuutta vahvistaa Finlan tunnettuutta Pirkanmaan lisäksi myös Turun ja pääkaupunkiseudun alueilla, joissa meillä on myös omat työterveysasemamme. Messut tarjoavat tilaisuuden kohdata niin nykyisiä kuin tulevia asiakkaitamme kasvotusten ja käydä syvällisempiä keskusteluja siitä, miten työterveyden vaikuttavuutta voidaan mitata ja kehittää osana yrityksen strategiaa, markkinointivastaava Noora Riihinen kiteyttää.
Mitä Finlan seminaaripäivässä on luvassa?
- Seminaaripäivämme ohjelma rakentuu työkyvyn ennakoinnin ja vaikuttavuuden teemoille. Messujen teeman – Hyvinvoiva työntekijä on turvallinen työntekijä - innoittamana. Finlan johtava työterveyslääkäri Anniina Anttila käsittelee esityksessään työkykyriskien ennustamista ja korkean riskin ryhmien tunnistamista ennaltaehkäisevän työterveyshuollon tueksi käyttäen hyväksi tekoälyä eli koneoppimista, Riihinen lupaa.
Lisäksi Finlan seminaarissa kuullaan mm. Ilmarisen työkykyriskien ennakointia ja tutkimusta johtajavan Kari-Pekka Martimon puheenvuoro työterveyden vaikuttavuudesta ja kustannusten hallinnasta yrityksen näkökulmasta. Ohjelmassa on edellisten lisäksi kattava tarjonta työterveyteen, työterveysyhteistyöhön ja hyvinvointiin liittyviä osuuksia, jotka tuovat päivän teemaan käytännönläheistä näkökulmaa.
- Messuilla toivomme kohtaavamme runsaasti työterveyspalvelusta kiinnostuneita päättäjiä ja asiantuntijoita. Toivotamme kaikki tervetulleiksi keskustelemaan siitä, miten rakennamme yhdessä vaikuttavaa ja inhimillistä työelämää, Matilainen sanoo.
Finla on yli 50 vuotta toiminnassa ollut suomalainen työterveyspalveluiden asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää asiakasyritystensä menestystä vahvistamalla heidän henkilöstönsä työkykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Tutustu Finlaan jo etukäteen: Terve työelämä – Made in Finla


